Yleisimmät virheet ennen kilpailuja

most common mistakesKuten kaikissa urheilulajeissa, virheitä sattuu aina. Tämä on yleistä varsinkin kokemattomilla uimareilla, jotka vasta lähtevät kilpailuiden maailmaan. Alle on listattu yleisimpiä virheitä, mitä täytyy välttää!

1. Ruokavalion vaihtaminen

Useat kokemattomat uimarit vaihtavat ruokavalion juuri ennen suurta kilpailua. Kaikista pahin virhe mikä voidaan tehdä, on vaihtaa ruokavalio juuri ennen suurta näytöstä. Ihmisen elimistö tottuu rutiineihin ja pitää samojen asioiden toistamisesta. Uimisen tapaisessa urheilussa nojataan vahvasti näihin rutiineihin, joihin sisältyy myös ruokavalion pitäminen, ruokailutavat ja ajat. Nämä tulee säilyttää kisoihin asti samanlaisina ja jos niissä on muutoksen tarvetta, se tulee tehdä kauden alkupuolella.

2. Vaatetuksen vaihtaminen

Tämä kysymys on vaikea. Kilpailuihin tarkoitetut puvut säilyttävät muotonsa ja rakenteensa vain hyvin rajoitetun ajan, joten jos uimarilla ei ole takana suuria sponsoreita, on pukua vaikea testata ennen kilpailuja.

3. Lämmittely ja huolimattomuus

Osa uimareista on hyvin vainoharhaisia sen kanssa, että liiallinen venyttely voi saada suorituksesta huonompaa. Jos kuitenkin lämmittelyä ei suoriteta kunnolla, elimistö ei voi suoriutua tehtävistä tarpeeksi hyvin. Lämmittelyä ei saa laiminlyödä, oli tilanne mikä tahansa.

4. Harjoitus aikojen muuttaminen

Joskus alempien tasojen valmentajat tykkäävät muutella harjoittelu aikoja tai jopa antaa uimareille vapaapäiviä ennen suurta kilpailua. Noin 30 minuutin muutokset aikataulussa eivät kaada ketään, mutta useiden tuntien muutokset ja varsinkin vapaapäivät ovat ehdottomasti huono asia. Uimarin unirytmi tulee kuitenkin pysymään samana eli herääminen on aikaisin, jolloin vapaalla oleva uimari jää herkästi valvomaan pidemmälle yöhön. Tämä kerää huonosti nukuttuja öitä juuri suuren esityksen alle ja tekee esityksestä kaikin puolin huonompaa.

5. Energiajuomien käyttäminen

Jotkut uimarit tankkaavat ennen kilpailuita huiman määrän energiajuomaa sisälleen. Varsinkin kun kyseessä on kauden viimeinen kisa, koetaan ettei energiaa tarvitse säästää mihinkään muuhun ja tässä vaiheessa halutaan antaa kaikki, mitä keho pystyy antamaan. Tässä on kuitenkin kääntöpuolensa. Ensinnäkin jos keho ei ole tottunut energiajuomien käyttöön, ei niistä saada hyötyä irti, vaan tämä johtaa ainoastaan sairastumiseen ja huonoon oloon. Toiseksi, jos energiajuomien käyttäminen kiinnostaa, tarvitsee asian osalta konsultoida ammattilaista, jotta tiedetään tarkalleen mitä tarvitaan. Tähän on myös annettava keholle aikaa tottua, eikä kokeilemista pidä aloittaa kisojen alla. Lisäksi tulee muistaa, että mikäli kilpailuissa tehdään huumetesti, korkeat kofeiinipitoisuudet johtavat hylkäykseen, koska tämä on douppausta.

Nämä viisi vinkkiä ovat joillekin täysin selviä ja toisille taas tulevat yllätyksinä. Hyvä valmentaja saa uimarin parhaat puolet esille ja pystyy ohjeistamaan juuri oikean tavan harjoitella ennen kilpailuja. Jos tähtäimenä on ammatti lajin parissa, kannattaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa etsiä paras mahdollinen ryhmä, jossa virheet jäävät pienemmälle heti ja koulutuksen taso on laadukasta. Oli kouluttaja kuka tahansa, on kuitenkin uimarista kiinni noudattaako tämä annettuja ohjeita.

Reply